HEVOSET 2017 TULEE TAAS!

1.3.2017


Suomen suurimmat hevosalan messut taas Tampereella 8-9.4.2017. Viime vuonna kävijöitä oli noin 15.000 ja näytteilleasettajia lähes 200 kappaletta. Tänä vuonna lyödään nuo luvut! Eiks vaan!

 

Kangasalan ratsastuskoulu on mukana.Osastomme on E-hallissa, E 519. Esittelemme 
tietenkin ratsastuskouluamme, hevosiamme ja opettajiamme. 

Tänä vuonna on osastolla kyselykaavake, jonka täyttämällä saat ratsastustunnin 
tutustumishintaan 25 euroa.

Esittelemme myös uutta toiminta-aluettamme, vammaisratsastusta. Tunnit alkavat
toukokuussa. Ohjauksesta vastaa ratsastuksenohjaaja Nora Salminen.

Rotuesittelyyn viemme lusitaanomme, jotka ovat jo rutinoituneita messuesiintyjiä!

Yhteistyössä TRS:n kanssa hoidamme rata-alueen tehtävät. Pyrimme tänä vuonna
olemaan entistä enemmän yksi vahva ammattilaisratahenkilöstöresurssi! Varsin
pian avautuu talkoolaishakukaavake nettiin. Kysellä voi myös Anterolta.

TERVETULOA MUKAAN!