KEVÄTTÄ ODOTELLAAN JO!

Ajankohtaista

FANNI (23.7.2014)
Fanni siirtyi tänään vihreämmille laitumille. Suolenkiertymä oli niin vakava, ettei eläinlääkärin hoidosta huolimatta Fannia pystytty pelastamaan. Jäämme kaikki kovasti Fannia kaipaamaan.
Asiakkaiden toiveiden mukaan olemme päättäneet lyhentää ratsastustuntien laskutusjaksot kahdeksaan viikkoon ja/tai neljään viikkoon.
Kesälomat ovat monilla kovin lähellä, mutta väärällä puolella ...
Ratsastuskoulu järjesti viime viikolla koulukisan lisäksi myös estekilpailun. Tulokset ovat tämän uutisen liitteenä.
Kangasalan ratsastuskoulu järjesti tänään keskiviikkona jo harjoituskilpailun kouluratsastuksessa. Esteratsastuksessa kisa on lauantaina 12.7. Nyt on hyvä mahku ottaa tehokurssi: to ja pe estetunti ja sitten la estekisa!
Kangasalan ratsastuskoulun kesäleirit ovat alkaneet! Eka leiri on jo puolessa välissä.
Rosali Kivitie tulee taas valmentamaan kouluratsastusta. Seuraava kerta on viikonlopputeho la19.7 ja su 20.7.
Aikuisilla on mahdollisuus ratsastustunteihin heinäkuun viikolla 28 ja viikolla 30. LISÄTIETOJA VASEMMAN REUNAN PALKISTA!
Kesän heppaleireille ilmoittautuneet ovat nyt saaneet Leirikirjeen. Siinä on joitain ohjeita ja informaatiota käytännön järjestelyistä. Jos olet ilmoittautunut leirille, niin tarkista, että olet kirjeen saanut.
Rosali Kivitie on valmentamassa Katajalassa la 31.5 ja su 1.6. Sunnuntaiaamuna 1.6. klo 9.00 - 10.00 on Rosalin teoriatunti.
RSS ATOM